Kelläpä meistä ei olisi kokemusta hikoilemisesta? Mutta kun asiaa miettii tarkemmin, voi huomata, että nihkeys, kosteus tai hikipisarat ilmestyvät ihon pintaan kovin erilaisissa tilanteissa.
Ihotautiopin dosentti Urpo Kiistala jakaakin hikoilun kahteen eri tyyppiin. Toinen on lämpöhikoilua ja toinen emotionaalista eli tunneperäistä hikoilua.
– Lämpöhikoilukeskus on pienten aivojen keskusosassa, ja se mittaa veren lämpötilaa. Jos se nousee liikaa alkaa lämpöhikoilu, joka pelastaa meidät, ettemme kuole kuumuuteen, selittää Kiistala. Elintärkeään lämpöhikoiluun osallistuu koko ihomme, kun taas tunneperäisen hikoilun huomaa nihkeänä kosteutena erityisesti kämmenissä, jalkapohjissa ja kainaloissa.
Valmiina pakoon tai hyökkäykseen
Ihomme hikirauhaset aktivoituvat eri asioista. Emotionaaliseen hikoiluun liittyvät ekriiniset hikirauhaset ovat kuuluneet ihmisten, mutta myös eläinten, elimistöön vuosituhansien ajan. – Nämä hikirauhaset ovat kuin valmistautumista pakoon tai hyökkäykseen. Eli kun kämmenten hikirauhaset kostuttavat ihon pintaa, kämmenten tarttumakyky paranee. Näin olemme pystyneet paremmin kiipeämään puuhun, Urpo Kiistala kuvailee.
Ekriiniset hikirauhaset eivät vaikuta millään tavalla lämpöhikoiluun, vaan ne ovat ainoastaan tiettyihin tunnetiloihin liittyviä.
Kun verrataan eläimiä ja ihmisiä, meillä ihmisillä on kaikkein kehittyneimmät lämpöhikirauhaset. Tämän ansiosta olemmekin ainoita elollisia, jotka pystyvät juoksemaan 2-3 tuntia pysähtymättä. Maratonjuoksijat saavat siis kiittää saavutuksistaan kehittyneitä lämpöhikirauhasia.
Jääkaappi-ilmiö ihon pinnalla
Lepotilassa ihminen hikoilee puolisen litraa vuorokaudessa. Kovassa kuumuudessa ja raskaassa ruumiillisessa työssä ihminen voi hikoilla jopa 2-3 litraa muutamassa tunnissa. – Se on hurja määrä, joka joudutaan korvaamaan vedellä, muistuttaa Kiistala.
Hikirauhaset ovat kuitenkin sen verran kehittyneitä, että ne yrittävät olla poistamatta hien mukana tärkeitä ja kallisarvoisia suoloja, kuten kaliumia ja natriumia.
Onnistuessaan hien tarkoituksena on pelkästään tulla ihon pinnalle ja haihtua saman tien pois. – Haihtuessaan se muodostaa jääkaappi-ilmiön ja silloin alla oleva kudos viilenee. Voidaankin sanoa, että meidän jääkaappimme on matkittu hikoilusta, Urpo Kiistala paljastaa.
Kenties urheillessa ja sen myötä hikoiltaessa tuleva nautinnollinen tunne tuleekin juuri tämän viilentävän ilmiön kautta. – Kyllä urheillessa pieni hikoilu voi piristää, koska silloin aineenvaihdunta on tasapainossa. Tuolloinhan liika lämpö viedään pois.
Liika on liikaa
Vähemmän miellyttävästä tunteesta on kysymys, kun puhutaan hikoiluun liittyvästä hajusta. Haju ei johdu kuitenkaan itse hiestä. – Tavallinen, ekriininen hiki, jota me pääasiassa tuotamme, ei haise alun pitäen millekään. Haju muodostuu vasta sitten, kun bakteerit hajottavat ihon solukkoa, Kiistala selittää.
Hikoilu on luonnollinen asia, mutta liika on kuitenkin liikaa. Liiallinen hikoilu on hyvin epämiellyttävä tunne. Se, mikä on liikaa hikoilussa, on hyvin yksilöllistä. Lämpimissä maissa asuvilla on kehittyneemmät hikirauhaset kuin meillä pohjoisen ja kylmän ilmanalan asukeilla.
Liikahikoilua voi yrittää vähentää deodoranteilla ja antiperspiranteilla. Deodorantit sotkevat hajun, kun taas antiperspirantit sisältävät alumiinisuoloja, joilla on hikoilua estävä vaikutus.
– Jotta jalkahiki ei haisisi, pitää pystyä vaihtamaan kenkiä tarpeeksi usein. Kenkien tulee myös ennättää kuivua vähintään puoli vuorokautta, jotta ne eivät murenisi hien vaikutuksesta, Kiistala opastaa. Liikahikoilua vastaan voi taistella myös lääkkeillä. Yksi tehokkaimmista käsien ja jalkojen liikahikoilun hoitokeinoista on iontoforeesi, eli ihoalueelle johdetaan veden avulla heikkoa tasavirtaa. Vaikeimmissa liikahikoilutapauksissa voidaan turvautua kirurgiseen hoitoon eli hikirauhasten poistoon.
Jännityshikoiluun Urpo Kiistala antaa vinkiksi kokemuksen: mitä enemmän on rutiinia, sitä vähemmän jaksaa jännittää.
Hikoilu on myös viestintää
Murrosikä tuo tullessaan apokriinisiä hikirauhasia. Ne sijaitsevat kainaloissa, rinnoissa ja sukupuolielinten alueella ja ne ovat kooltaan suurempia kuin ekriiniset lämmönsäätelijärauhaset. – Apokriinisten rauhasten tuottamilla hajuilla on ikiaikainen tausta. Niiden avulla on kutsuttu toista sukupuolta. Ne eivät vaikuta lämpö- eikä tunneperäiseen hikoiluun, vaan ovat mukana ennemminkin ihmisten välisessä viestinnässä, selittää Kiistala.
Apokriinisten rauhasten erite on tavallisesta hiestä poiketen öljymäistä ja vaaleaa. Niidenkin osalta varsinainen haju syntyy vasta, kun bakteerit alkavat hajottaa eritteen ainesosia. Kun nainen saavuttaa vaihdevuodet, liikahikoilu on menopaussin yksi tyypillisimmistä oireista. Kauan kestänyt sokeritauti voi aiheuttaa liikahikoilua ylävartalossa ja syödessä. Tavallisempaan kasvojen hikoiluun otsan, huulten ja nenän seudulla voi olla syynä mausteinen ruoka. Tuolloin puhutaan makuhikoilusta.
Hikoilua on tutkittu jo vuosikymmenien ajan, ja perusasiat ovat jo hyvin tiedossa. – Etenkin urheilulääketiede tutkii miten ihminen saadaan maksimaalisesti hyötymään lihaskunnosta ja siihen kuuluu tärkeänä se, että hikoilu on riittävää. – Maailmalla tutkitaan myös koko ajan sitä mitä kaikkea hikeen erittyy. Sieltä löytyy vielä meille tuntemattomia asioita, ihotautiopin dosentti toteaa.
