Home » Terveys » Seksuaalisuus ja ikä

Seksuaalisuus ja ikä

Ihminen on koko ikänsä seksuaalinen olento. Ikä ei ole kuitenkaan seksielämän muutoksen tärkein aiheuttaja. Suuremmassa roolissa ovat fyysinen kunto, elämänasenne ja oma minäkuva.

Ikääntyessä parisuhteen perusta usein vahvistuu ja kumppanuus suhteessa korostuu. Vaikka muutoksia tapahtuu, ei huomion ja läheisyyden tarve katoa mihinkään. Lähes jokaisella on tarve saada ja antaa hellyyttä myös ikääntyessä.Seksuaalinen halukkuus on osittain kirjoitettu ihmisen perimään. Silti ihmisen seksuaalisuus ja suhtautuminen seksiin voi muuttua radikaalistikin elämän aikana.

Suomalaiset ovat nykyisin aiempaa tyytyväisempiä sukupuolielämäänsä. Silti erilaiset ongelmat sukupuolielämässä ovat edelleen yleisiä.On syytä muistaa, että ihmisten seksuaalisuus on hyvin erilaista ja seksikäyttäytyminen on yksilöllistä. Seksuaalinen mielenkiinto, eli libido, syntyy aivoissa. Tämä vietti onkin yksi voimakkaimmista elämää ylläpitävistä voimista.

Nainen ja vaihdevuodet

Estrogeeni on naisen tärkein hormoni. Sen tuotanto alkaa murrosiässä. Estrogeenin vaikutuksesta kehittyvät naisen ulkoiset sukupuoliominaisuudet ja tytöstä kasvaa aikuinen nainen.Naisen hedelmällisyys laskee ikävuosien karttuessa. Estrogeenituotanto vähenee ja naisella ovat edessään vaihdevuodet. Ne alkavat suomalaisilla naisilla keskimäärin 51-vuotiaana ja kestävät viisi vuotta. Vaihdevuosien oireita ovat kuumat aallot, hikoilu, päänsärky, väsymys, ärtymys ja unettomuus. Oireet ja tuntemukset ovat silti kovin yksilöllisiä. Vaihdevuosien katsotaan alkaneen kun kuukautiset ovat puuttuneet yli vuoden.

Sukupuolielämä hankaloituu usein vaihdevuosien aikana. Estrogeenituotanto väheneminen aiheuttaa muutoksia naisen genitaalialueilla. Tämän seurauksena on monesti arkuutta ja kipuja. Yhdyntäkivut johtuvat useimmiten ohentuneista ja kuivuneista limakalvoista.

Vaihdevuosien hormonikorvaushoitoa käyttää Suomessa noin 200 000 naista. Hoito on yksilöllistä ja vaatii huolellisen suunnittelun ja toteuttamisen. Hoidon päämääränä voi olla pitkäaikaisten terveyshyötyjen saavuttaminen tai vain vaihdevuosioireilun yli selviytyminen.

Naiset ja ikä

Naisten keskimääräinen elinikä on Suomessa noin 80 vuotta. Näin aika ilman toimivia munasarjoja (vaihdevuodet + sen jälkeinen aika) kestää 30 vuotta. Vaihdevuosien jälkeen estrogeenin puute ilmenee kohdun ja emättimen pienenemisenä. Myös limaa erittävien rauhasten määrä emättimessä vähenee. Muutokset saattavat aiheuttaa kipua ja vaikeuksia yhdynnässä. Liukuvoiteen käyttö yhdynnässä saattaa olla ratkaisu. Naisen seksuaalinen halu saattaa vähentyä juuri kivuliaiden yhdyntöjen ja epäonnistuneiden yritysten vuoksi. Liukuvoidetta myyvät kaikki hyvinvarustellut seksikaupat, kuten SexShop.fi sekä useimmat marketit. Vaihtoehtoja liukuvoiteissa on jopa satoja.

Miehet ja ikä

Uskomuksen mukaan mies on ikääntyessään seksuaalisesti naista aktiivisempi. Näin varmasti yleisesti ottaen onkin. Miesten potenssihäiriöt ovat tekijä, joka yhdistetään usein ikääntymiseen. Potenssihäiriöt lisääntyvät iän myötä, mutta niitä voi ilmetä myös alle 20-vuotiaillakin. 50-vuotiaista täysin impotentteja on kuusi prosenttia ja 70-vuotiaista yli 30 prosenttia. Satunnaisia potenssihäiriöitä esiintyy 40-vuotiaista miehistä joka neljännellä.

Dosentti Andreo Larsen kuitenkin vakuuttaa, että periaatteessa mies on potenssi koko ikänsä.

– Kroppa on kuitenkin täynnä pieniä aikapommeja, jotka vaikuttavat helposti myös potenssiin. Keski-ikä on vedenjakaja, silloin tapahtuu paljon muutoksia, Larsen kertoo.

Erektiokyky voidaan palauttaa haluttaessa jokaiselle miehelle. Kohulääke Viagra on ensimmäinen keino. Vaikeammissa tapauksissa voidaan käyttää injektiota tai kirurgisia menetelmiä.

– Potenssiin vaikuttavat myös yleiskuntoa heikentävät tekijät. Tupakka ja suuret määrä alkoholia ovat riskitekijöitä. Eikä pidä unohtaa henkisiä tekijöitä, Larsen kertoo.

Testosteronin eritys vähenee miehellä 30 ikävuoden jälkeen. Se ei kuitenkaan lopu, kuten naishormonin tuotanto naisilla vaihdevuosien aikana. Mies onkin periaatteessa sekä potentti että hedelmällinen koko ikänsä ajan.

Miesten 50 vuoden villitys on monille miehille täyttä totta. Mies tavoittelee näin nuoruuttaan, johon liittyy mm. seksuaalinen suorituskyky. Mies voi yrittää osoittaa olevansa maskuliininen ja viriili nuorempien naisten avulla.

Loppuuko seksi?

Seksin loppuminen on erittäin yksilöllistä. On olemassa seksielämässä aktiivisia 80-vuotiaita ja toisaalta 50-vuotiaita, jotka ovat luopuneet koko seksielämästä. Ikään katsomatta kehittyy pitkässä parisuhteessa helposti rutiineja. Saman kaavan mukaan tapahtuva seksi saattaa olla yksi seksuaalista mielenkiintoa laskeva tekijä. Seksuaalisuuden alueella onkin syytä tehdä ajan mittaan inventaario ja miettiä uusia virikkeitä, asenteita ja asentoja.

Ikääntyessä omaa aikaa on enemmän ja häiriötekijöitä vähemmän. Näin seksissäkin on mahdollista edetä hitaammin ja nauttia enemmän. Seksi merkitsee kuitenkin eri ihmiselle eri asioita. Joillekin riittää pelkkä hellittely ja sylissä olo, toiselle seksin synonyymi on yhdyntä. Oleellista on kuitenkin muistaa, että vaikka seksi ja seksuaalisuus kuuluvat elämään, on jokaisella ihmisellä myös oikeus kieltäytyä niistä.

Lähteet: Suomalainen seksi, Osmo Kontula; Väestöliiton materiaali; Suomen terveellisin kirja, Maarit Huovinen ja Ulla Leino