Elintarvikkeiden lisäaineita käytetään parantamaan elintarvikkeiden ominaisuuksia sekä teollisia valmistusprosesseja. Säilyvyyttä lisätään säilöntäaineiden avulla. Valmistusprosesseja parannetaan käyttämällä esimerkiksi emulgointiaineita ja jauhonparannetta.
Lisäksi lisäaineita käytetään markkinointitarkoituksiin ja menekin lisäämiseksi. Kauniin punainen makkara myy paremmin kuin väriaineeton ruskea. Makkaraan lisätään väri- ja säilöntäaineita valmistusprosessin aikana. Tuotteen markkinamyönteisyyteen vaikuttaa myös maku, jota voidaan korostaa arominvahventeilla.
Lisäaineita tavataan lähes kaikissa elintarvikkeissa. Lastenruoissa niitä ei periaatteessa saisi olla, mutta markkinoilla löytyy tuotteita, joissa on käytetty hyytelöimisaineita sekä happamuudensäilöntäaineita. Suurimpia lisäaineiden lähteitä ovat makeiset, leivonnaiset, lihajalosteet, light-juomat, kevytmargariinit, kotimaiset hillot sekä maustetut rahkat.
Kalalle väriaineita
Lisäaineita käytetään elintarvikkeiden kaikissa valmistusprosesseissa. Kalankasvattamoissa lohikaloille syötetään lihan oranssia väriä lisäävää E160g-väriainetta nimeltään kantasanktiini. Samalla aineella kananmunista saadaan mukavan keltaisia.
Leipä sisältää lisäaineita, joita on lisätty taikinaan; jauhonparanteita, säilöntäaineita, arominvahventeita ja emulgointiaineita. Lisänä tulee leivonnassa käytetyn margariinin lisäaineet, eli hapettumisen estoaineet. Ehkä leipä joskus pääsee leikkuriin, jonka terät on käsitelty paakkuuntumisen estoaineilla. Näin leipä on saanut lisäaineannoksensa.
Monivitamiinitabletit puolestaan värjätään usein titaanidioksidilla E171 ja E172, jonka jälkeen ne saavat pintakäsittelyaineitta. Vaatiiko kuluttaja vahatun näköisiä kiiltävän valkoisia ja steriilejä ABC-vitamiinivalmisteita?
Kolme kriteeriä
EU on asettanut lisäaineiden käytölle kolme kriteeriä. Ne eivät saa itsessään olla elintarvikkeita, niiden tulee olla mahdollisimman haitattomia terveydelle ja niiden avulla tulee todistetusti pystyä parantamaan elintarvikkeiden teollisia ominaisuuksia. Näin ollen esim. suola ei siis ole lisäaine vaan elintarvike.
EU velvoittaa jäsenmaitaan valvomaan lisäaineita sekä niiden pitoisuuksia elintarvikkeissa. EU:n alainen elin SCF valvoo, että jäsenmaat noudattavat direktiivejä. Suomessa tullilaboratorio tutkii etenkin ulkomailta tulevat elintarvikkeet. Elintarvikevirasto valvoo Suomessa myös lisäaineita. Kuntien elintarvikelaboratoriot ovat vastuussa käytännön laboratoriotyöstä.
WHO:n ja FAO:n perustama elin JECFA on asettanut korkeimman päivittäisen annoksen kaikille lisäaineille, ns ADI-arvon. Esimerkiksi aspartaamille se on 40 mg/kg.
Mitä ovat E-koodit?
Erilaisia lisäaineita on noin 350 ja ne merkitään EU:n alueella ns. E-koodilla. E-kirjain tulee Eurooppa-sanasta. Joissakin elintarvikeselosteissa lisäaineet mainitaan vaihtoehtoisesti kemiallisilla nimillä, mm. askorbiinihappo.
Esimerkiksi margariini sisältää useita erilaisia lisäaineita: E331, E471, E339, E524 ja E202. Se siis koostuu rasvojen lisäksi säilöntäaineista, hapettumisen estoaineista, happamuuden säätöaineista sekä stabilointiaineista. Värillisissä irtokarkeissa voi olla jopa 15 erilaista lisäainetta, pääasiassa eri väriaineita.
Mistä lisäaineita valmistetaan?
Elintarvikkeiden lisäaineet voivat olla sekä synteettisiä että luontaisia, kasvi- ja eläinperäisiä. Synteettisiä lisäaineita valmistetaan laboratorioissa, esimerkkinä E300 eli C-vitamiinina tunnettu askorbiinihappo. Luontaista oranssia väriainetta (E160b) saadaan puolestaan eteläamerikkalaisesta orleaanipuusta uuttamalla. Eksoottisimpia lienevät eläinten karvoista valmistettavat lisäaineet, kuten E920. Kiinassa tätä valmistetaan ihmisten hiuksista. E-koodin aineiden valmistusprosessit pätevät vain EU:ssa. E920 on L-kysteiinihydroklorodi, jota käytetään yskänlääkkeissä sekä leivonnaisissa säilöntäaineena.
Haitallisia vai vaarallisia?
Suurin osa lisäaineista on kuluttajalle turvallisia tuotteita. Ne vain merkitään E-koodeilla tuoteselosteeseen. Pääasiassa lisäaineet ovat luonnontuotteista eristettyjä. Mutta osa lisäaineista on synteettisiä ja vähemmän turvallisia.
Lisäaineiden turvallisuus tutkitaan ennen markkinoille pääsyä eläinkokeilla. Aineiden ADI-arvot sekä mahdolliset terveysvaikutukset tutkitaan rotilla, jotka altistetaan yhdelle lisäaineelle 15-18 kuukauden ajan. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan kata lisäaineiden terveysvaikutuksia ihmiseen pitkällä aikavälillä. Miten ihminen kestää lähes 80 vuotta aspartaamia tai nitriittejä? Miten mahdolliset sairastumiset voitaisiin välttää?
Mukaan mahtuu myös erilaisia oireita aiheuttavia aineita. Näistä selvimpiä esimerkkejä ovat käytännössä täysin turhat elintarvikevärit ja makeutusaineina käytettävät aspartaami sekä asesulfaami-K. Oireita saattaa ilmaantua, kun lisäaine hajoaa ruoansulatuksen aikana tai reagoi muiden lisäaineiden kanssa tuottaen tuntemattomia kemiallisia yhdisteitä.
Aspartaami muodostuu kahdesta aminohaposta, asparagiinihaposta sekä fenyylialaniinista. Aspartaami hajoaa elimistössä tuottaen mm. metanolia. Aspartaamin hajoamistuotteet ovat elimistölle suurina määrinä myrkyllisiä. Ei siis ihme, että saantisuositukset ovat erityisen pieniä lapsille. Myös aikuiset voivat saada aspartaamista erilaisia yliherkkyysoireita, kuten päänsärkyä, huimausta ja väsymystä.
Väriaineet
Väriaineet, erityisesti ns. atsoväriaineet saattavat aiheuttaa ihmisille allergisia reaktioita. Lihan säilöntäaineina käytettävät nitraatit ja nitriitit voivat aiheuttaa ärsytysoireita. Lisäksi natriumnitriitin aineenvaihduntatuotteen otaksutaan olevan karsinogeeninen. Nämä aineet tunnistaa koodeista E249-E252. Punaisiksi keitetyt katkaravut värjätään vieläkin punaisimmiksi elintarvikeväreillä, jotka voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Kevytmargariineissa, purukumeissa, pussikeitoissa ja paistoöljyissä hapettumisen estoaineena käytettävien lisäaineiden (E311, E312, E320 ja E321) terveysvaikutuksia on kyseenalaistettu.
Voiko lisäaineita välttää?
Valistunut kuluttaja voi vähentää päivittäistä lisäaineannosta tekemällä järkeviä ruokaostoksia ja olemalla kriittinen. Monesti vertailemalla kotimaista ja ulkomaalaista voi tehdä järkevän valinnan ostamalla ulkomaalaista EU-alueella tuotettua. Kuinka moni kuluttaja on vertaillut hilloja tai maitorahkoja?
Vastuuntuntoiset vanhemmat eivät syötä lapsilleen elintarvikeväreissä uitettuja karkkeja tai aspartaamilla makeutettuja light-juomia. Kalatiskillä voi vaatia väriaineilla ja kasvuhormoneilla kasvatetun kotimaisen kirjolohen sijaan villikalaa. Nitriiteillä värjätyn ja arominvahventeilla maustetun makkaran voisi vaihtaa kunnon pihvilihaan.
Yllättävästi myös monivitamiinivalmisteissa käytetään väriaineita, jotta niistä saadaan ”herkullisen” ja ”terveellisen” näköisiä. Syömällä monipuolisesti ja terveellisesti voi jättää turhat tabletit pois. Erityisen kriittinen kannattaa olla apteekeista saataviin raskaana oleville naisille tarkoitetuille monivitamiinivalmisteille, sillä moni sisältää väri- ja pintakäsittelyaineita. Mitä hyötyä elintarvikevärit antavat odottavalle äidille ja kehittyvälle lapselle?
Loppujen lopuksi elintarvikkeiden lisäaineet tuskin aiheuttavat enempää terveysongelmia kuin liian yksipuolinen ruokavalio, väärät rasvahapot, ylipaino tai liikunnan puute. Mutta välttämällä tiettyjä elintarvikkeita voi vähentää lisäaineiden aiheuttamia oireita ja mahdollisia haittoja. On vaikeaa varmentaa sairauksia, jotka johtuvat ruoan lisäaineista. Ne voivat kuitenkin edesauttaa sairauksien syntymistä.
E-koodi näyttää lisäaineluokituksen yleensä ensimmäisen numeron perusteella:
- E100: väriaineet
- E200: säilöntäaineet
- E300: hapettumisen estoaineet
- E400 ja E1400: emulgointi, stabilointi-, sakeuttamis- ja hyytelöimisaineet
- E300 ja E500: happamuudensäätöaineet
- E900: makeutusaineet
Lähteet: Elintarvikevirasto, Dominique Parent-Massin, Ranskan elintarvikeagentuurin (AFSSA) erikoisasiantuntijan haastattelu, Paul Lannoyen: Guide des additifs alimentaires,
EU:n elintarvikesivut: http://europa.eu.int/comm/food
