Markku Tynkkynen: Huono hetki

Markku Tynkkynen on pastori, joka ei pelkää pitkää matkaa.

Maaliskuussa innostuin hiihtämään 90 km mittaisen PirkanHiihdon. Pitkä matka, jonka aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. Eikä koko ajan ole edes mukavaa, ei välttämättä edes lähdössä. Minunkin kohdalle osui jossain 60-80 kilometrin välillä huono hetki. Se kesti puolitoista tuntia. Hiihto hiipui hiipumistaan. Mieli seurusteli koko ajan väsymyksen kanssa ja oli kurjaa.
Mukanani oli oma toppatakkimies. Hän oli siellä täällä ladun varressa pitämässä huolta. Jakoi milloin lämmintä geeliä, milloin harjasi ja voiteli suksea, ennen kaikkea kuitenkin kannusti. Huonon hetkeni aikana näin toppatakkimiestä pari kertaa. Hänen kohdallaan yritin aina vähän hymyillä ja näyttää reippaalta hiihtäjänuorukaiselta. Yhdessä vaiheessa tosin yritin varovasti selitellä, että nyt ei mene oikein hyvin.

Huonot hetket ovat liikunnan mielenkiintoista ja maukasta suolaa. Ne ovat kestoltaan ja luonteeltaan erilaisia. Pirkan Hiihdon huono hetkeni edusti lajinsa pitkäkestoisinta heimoa. Sellaista hetkeä, jonka päättymiseen ei edes usko. Aika ja kilometrit matelevat ja koko ajan on ankeaa, ilman toivonpilkahdusta. Kestävyysliikunnassa huono hetki sijoittuu useimmiten lähemmäksi loppua kuin alkua. Tästäkin on poikkeuksia. Pogostan hiihdossa olin kerran hiihtänyt viisi kilometriä ja olin aivan poikki. Onneksi jäljellä oli enää 65 km. Se oli sellainen huono hetki.

Jotkut huonot hetket ovat puolestaan varsin lyhyitä. Niitä saattaa kokea erityisesti palloilulajeissa. Hetken nukahdus, arviointivirhe tai katse väärässä suunnassa ovat näiden lyhytaikaisten huonojen hetkien nimiä. Jos niitä sattuu riittävästi samaan peliin, niin siirrytään taas pitkäkestoisten huonojen hetkien sarjaan.

Aina huono hetki ei tule omasta töpeksinnästä, siis liian kovasta vauhdista tai jostain muusta osaamattomuudesta. Se voi tulla yllättäen ja odottamatta kuin varas yöllä. Sellaista huonoa hetkeä edusti esimerkiksi kokemukseni Lapponia-hiihdossa, jossa lumisokeus yllätti. Yritin löytää seuraavalle juottoasemalla. Enimmäkseen löysin itseni kuitenkin ladun vierestä metrisestä hangesta. Milloin seisoin lumen keskellä, milloin makasin selälläni ylösnousemuksen ihmettä yrittämässä. Se oli huono hetki. Minusta riippumaton huono hetki oli, kun kovassa vauhdissa kaveri hiihti sauvan päälle ja äkkiä huomasin makaavani selälläni latu-uralla sauvanpäällehiihtäjän haaroväliä tuijottaen - olisi ollut edes nainen.

Huono hetki on aina suhteessa hyvään hetkeen. Riittävän huono hetki tai riittävä määrä huonoja hetkiä tekee hyvän hetken sinä päivänä mahdottomaksi. Toisaalta voitettu huono hetki tai huonosta hetkestä huolimatta onnistunut liikuntasuoritus, tuottaa mahdollisimman suuren hyvän hetken. Mitä suurempi voitettu huono hetki, sitä suurempi on mahdollisuus maksimaaliseen hyvään hetkeen.
Huono hetki vaatii usein kärsivällisyyttä. On enemmän uskottava kuin tiedettävä sen päättymiseen. Pirkan Hiihdossakin minut palkittiin ja viimeinen 10 kilometriä oli suhteellisen hyvää menoa, täynnä luottamusta ja seitsemän tuntia hiihtäneen voimaa.

Kaikkein huonoin hetki liikkujaa kohtaa kotisohvalla. Kun päässä on niin paljon syitä siihen, että ei viitsi lähteä mihinkään. Silloin torppaa itseltään kokonaan mahdollisuuden kokea huonon hetken.