Luisteluhiihto
Luisteluhiihdossa oleellista on tasapainoinen liukuasento yhdellä suksella. Luistelussa vartalon painopiste liikkuu sekä sivuttain että ylös-alas. Perusluistelu, eli kuokka, on erityisesti ylämäkien tekniikka. Wassberg soveltuu mainiosti loiviin nousuihin, mutta myös tasamaalle. Mogrenilla edetään reippaasti tasaisella.
Tasapainoa kannattaa kehittää tasamaalla tai loivassa alamäessä yhden suksen liukuharjoituksilla. Usein luistelua vaikeuttaa turha hosuminen ja jännittäminen sekä riittämätön painonsiirto liukuvalle sukselle. Rytmi voi olla myös hukassa, jolloin työnnön ja liu´un koordinaatio on heikkoa. Ylävartalon turha heiluminen ja lantion liian istuva asento ovat myös luisteluhiihtoa heikentäviä seikkoja. Sauvatyönnön ajoitus vaihtelee eri tekniikan mukaan, ja on siten haasteellista.
Kuokan oppii suhteellisen helposti, mutta tekniikan saaminen tehokkaaksi vaatii harjoittelua. Sauvatyöntö on miltei tasatyöntö ja työntö suuntautuu suoraan ladun suuntaisesti. Perusluistelussa suksien kulma suurenee mäen jyrkkyyden mukaan. Liikkeen kanssa ei kannata hätiköidä jyrkässäkään mäessä, eikä hukata liikaa energiaa sivuttaisliikkeeseen.
Virheet: Ylävartalon kiertyminen ja liiallinen heiluminen sekä työnnöttömän puolen potkun jääminen tehottomaksi.
Wassberg (yksivaiheinen luistelu) soveltuu mainiosti loiviin ylämäkiin. Wassbergissa sauvatyöntö tehdään jokaiselle potkulle. Tekniikassa yhdistyvät voimakas tasatyöntö ja jalkaponnistus. Wassberg vaatii kuitenkin hyvää lihaskuntoa ja teknistä osaamista. Oikea rytmitys ja kehon painonsiirto on ehdoton edellytys sen hiihtämiselle. Eteenpäin vievä liike ei saa pysähtyä suorituksen missään vaiheessa.
Virheet: Liikkeen kanssa hätäillään. Potku alkaa ennen työntöä, eikä kumpaakaan tehdä siten kunnolla. Asento on liian istuva ja lantio ei ojennu. Tämä estää ylävartalon voimien tehokkaan käytön. Yksivaiheista luistelua kannattaa harjoitella rauhallisesti loivaan ylämäkeen. Älä unohda riittävää suksen liukua.
Mogren (kaksivaiheinen luistelu) on erityisesti tasamaan tekniikka, jolla saavutetaan kova vauhti. Mogren eroa Wassbergista siinä, että sauvatyöntö tehdään vain joka toiselle potkulle. Tämä mahdollistaa työntöjen ja potkujen loppuun asti viemisen myös kovassa vauhdissa.
Virheet: Sauvatyöntö aloitetaan liian aikaisin. Lantio kiertyy työntövaiheessa ja työntö jää voimattomaksi ja suuntautuu heikosti. Suksea ei malteta liu´uttaa tarpeeksi vaan liikkeiden kanssa hätäillään.
Huom!
Kiinnitä huomiota myös laskuasentoon. Pidä vartalo supussa ja sauvat vaakatasossa. Aseta kyynärpäät kevyesti polvien päälle ja seiso rennosti suksien päällä. Varo painopisteen siirtymistä varpaille perinteisellä tyylillä (pitoalue jarruttaa). Jousta polvilla, mutta älä paina polvia yhteen.
Lähde: Hiihtoliitto, Harri Kirvesniemi, Axa Sorjanen, Kimmo Syväri: Hyvä hiihtokoulu.2006. Teos.