Evoluution myötä meistä ihmisistäkin luulisi eriytyvän aikojen kuluessa uusia lajeja. Niin kuin eläinmaailmassakin tuppaa olemaan. Jos näin tapahtuu, yksi niistä on varmasti sellainen, jolla on pieni pää, jossa on perunan kokoiset aivot ja valtavan suuret valolle herkät silmät. Sen alaraajat ovat surkastuneet puolta pienemmiksi ja makuuhaavat kyynärpäissä ja pakaroissa ovat kehittyneet kilviksi, kuin vyötiäisillä.
Tämän uuden lajin kantamuoto on se osa nykyihmisiä, joka tuijottaa televisiota enemmän kuin neljä tuntia päivässä. Ja tarkemmin sanottuna niitä valmiiksi pureskeltuja Haluatko Nolata Itsesi Koko Kansan Nähden -ohjelmia, joissa tavalliset ihmiset – siis ei tv:n ammattilaiset – kilpailevat keskenään milloin tietokilpailussa, milloin olohuoneessa lorvimisessa, milloin parituksessa.
Neljä tuntia päivässä tarkoittaa sitä, että vuodesta kaksi kuukautta tärvääntyy ko. henkilöltä siihen, että hän katsoo puhuvasta laatikosta, kuinka tyhjäpäiset amerikkalaiset yrittävät iskeä toisiaan tai kikattavat kauniit ja rohkeat kiipeilevät seinällä ja syövät kilpaa kastematoja ja yökkäilevät vuorotellen, kun ne ovat pahoja.
Kuudessa vuodessa hän on tuijottanut Miljonääri-Jussia, Heikointa Lenkkiä ja erinäisiä Aletaanks oleen -sarjoja yhteensä VUODEN.
Joskus historioitsijat tai arkeologit voivat nimetä tämän hetken jatkoksi jura-, liitu-, kivi- ja rautakausille vaikkapa tyhjänpäiväisyyden aikakaudeksi. Tästä ajasta kertoo paljon esimerkiksi se, että Big Brother -nimisen tv-ohjelman esiintyjät, tavalliset englantilaiset ”dudet” ovat saavuttaneet kotimaassaan lähes jumalallisen aseman. Ohjelmassa seurataan yötä päivää tuon ryhmän tylsyyttä ja lorvimista suljetussa tilassa.
Mielestäni elämässäni on tietty ympyrä sulkeutunut siinä vaiheessa, kun minulla ei ole muuta tekemistä, kuin katsoa televisiosta, kun joillakin toisilla ei ole mitään tekemistä…
Tyhjänpäiväisyydestä pienenä esimerkkinä voisin mainita myös eräänkin arvostetun kodin aikakauslehden, joka oli pyhittänyt neljä sivua julkkiksille, jotka kertoivat, mitä tv-sarjoja he katsovat…
Nurkkajumalasta puhuttiin jo 70-luvulla, mutta silloin ei sentään ollut kuin kaksi kanavaa ja lähetysajat taisivat olla iltakuudesta yhteentoista, tai ainakin sinne päin. Nykyäänhän töllöttimestä tulee kellon ympäri kymmeniltä kanavilta jotain toljotettavaa, jos ei muuta, niin chatti, jossa idioottimainen animaatiopää puhuu puuta heinää, eikä toisena äänenä toimiva humaani juontajakaan juuri älykkäämpään ulosantiin yllä. Ilmeisesti tuotakin tyhjänpäiväisyyttä kuitenkin katsotaan. Yritin kerran sitäkin katsoa, kun en saanut unta. Päässäni alkoi surista viidentoista minuutin kuluttua. Tulkitsin sen aivosolujen avunhuudoksi ja suljin äkkiä tv-vastaanottimen.
Olen kuullut monien tv:n suurkuluttajien sanovan, että television katsominen ikään kuin nollaa aivot rankan päivän päätteeksi. Se varmasti tekee välillä hyvää, mutta tekeekö se, että aivoja pidetään nolla-asennossa suurin osa vapaa-ajasta. Niinku.
